20.9.2002

Asian käsittely Helsingin käräjäoikeudessa

A haki velkajärjestelyä. Velkojista Nordea Rahoitus Suomi Oy vastusti hakemusta sen vuoksi, ettei A:n velkajärjestelylle ollut velkajärjestelylain 9 §:n mukaisia edellytyksiä. Lisäksi yhtiö katsoi velkajärjestelylle olevan esteen, koska A oli velkaantunut ilmeisen kevytmielisesti ja velkajärjestelyä silmällä pitäen. A katsoi, että joka tapauksessa erityisenä vastasyynä esteperusteelle oli, että velkaantuminen oli tapahtunut hänen tuolloisen aviopuolisonsa painostuksesta ja uhkauksesta.

Käräjäoikeus toimitti asiassa istunnon, jossa kuultiin A:ta ja kahta todistajaa.

Käräjäoikeuden päätös 25.5.2001

Käräjäoikeus, joka katsoi velkajärjestelyn edellytysten olevan käsillä, hylkäsi hakemuksen, koska A oli velkaantunut ilmeisen kevytmielisesti ja velkajärjestelylle siten oli este. Käräjäoikeus lausui, ettei A ollut esittänyt erityisiä vastasyitä esteelle.

Asian on ratkaissut notaari Päivi Laine.

Helsingin hovioikeuden päätös 2.10.2001

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Hellevi Niemelä, Martti Harsia ja Aino Virkkunen. Esittelijä Ari Siltama.

Notaarin toimivalta

Notaari on käräjäoikeudessa käsitellyt asiaa kansliassa, toiminut oikeuden puheenjohtajana istunnossa ja ratkaissut asian.

Käräjäoikeuslain 17 §:n 1 momentin 1b) kohdan mukaan laamanni voi määrätä virassa kaksi kuukautta olleen notaarin käsittelemään ja ratkaisemaan käräjäoikeuden kansliassa hakemusasioita ja 2a) kohdan mukaan virassa neljä kuukautta olleen notaarin toimimaan käräjäoikeuden puheenjohtajana yhden tuomarin istunnossa hakemusasiassa. Saman pykälän kolmannesta momentista ilmenee, että notaaria ei kuitenkaan saa määrätä yksin tai käräjäoikeuden puheenjohtajana käsittelemään asiaa, jota laatunsa tai laajuutensa vuoksi on pidettävä vaikeana ratkaista.

Velkajärjestelyasia luetaan hakemusasioihin. Laamanni on siten voinut määrätä notaarin käsittelemään asian kansliassa ja toimimaan siinä oikeuden puheenjohtajana istunnossa, ellei asia ole ollut laatunsa tai laajuutensa puolesta vaikea ratkaista.

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa on useita avoimia säännöksiä, jotka jättävät tuomioistuimelle harkintavaltaa. Velkajärjestelylaki velvoittaa tuomioistuimen myös oma-aloitteisesti selvittämään asiaa. Toisaalta keskeisistä laintulkintakysymyksistä kuten velkajärjestelyn edellytyksistä ja esteistä on annettu useita oikeuskäytäntöä ohjaavia ennakkoratkaisuja. Siten riitainenkaan velkajärjestelyasia ei aina ole vaikea ratkaista.

A:lla on kuusi velkojaa ja kymmenen velkaa, joiden yhteismäärä on noin 132 000 markkaa. Nordea Rahoitus Suomi Oy on vastustanut A:n hakemusta katsoen, ettei velkajärjestelylle ollut edellytyksiä tai että sen myöntämiselle oli ainakin este. Velkojen ja hakijan maksukyvyn välillä ei yhtiön mukaan vallinnut niin suurta epäsuhdetta, että velkajärjestelylle olisi painavia perusteita. Toisaalta hakija oli yhtiön mukaan velkaantunut ilmeisen kevytmielisesti ja velkajärjestelyä silmälläpitäen. A on sen varalta, että velkajärjestelylle todettaisiin olevan este, vedonnut erityisenä vastasyynä siihen, että hänen velkaantumisensa oli johtunut puolison painostuksesta.

Asia ei ole ollut laaja. Velkojan esittämät väitteet ovat koskeneet velkajärjestelyasioissa yleensäkin huomioon otettavia seikkoja eivätkä niiden perusteeksi esitetyt seikat ole poikenneet tavanomaisista. Yksistään velkojan vastustamisesta ei siten ole seurannut, että asia olisi ollut laadultaan vaikea ratkaista. Tätä arviota ei ole ennalta arvioiden muuttanut myöskään se, että A:n vaatimuksesta erityisen vastasyyn selvittämiseksi asiassa on tullut toimittaa istunto. Asia ei siten ole ollut laatunsa tai laajuutensa vuoksi sellainen, ettei notaaria olisi saanut määrätä käsittelemään sitä.

Pääasia

Hovioikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole syytä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Eeva Vuori, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Reima Jussila (mietintö).

Esittelijän mietintö

Oikeussihteeri Jussila: Asiassa on kysymys siitä, onko käräjäoikeus ollut päätösvaltainen, kun notaari on käsitellyt ja yksin käräjäoikeuden puheenjohtajana ratkaissut käsillä olevan velkajärjestelyasian.

Käräjäoikeuslain 4 §:n mukaan käräjäoikeudessa voi olla notaareita, joiden on oltava oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneita ja joiden on täytynyt vannoa tuomarin vala tai antaa vastaava vakuutus. Notaari ei kuitenkaan ole tuomari, vaan hän ainoastaan suorittaa tuomioistuinharjoittelua käräjäoikeudessa. Harjoittelun tarkoituksena on paitsi perehdyttää notaari tuomioistuimen toimintaan ja antaa tälle kokemusta tuomarintehtävistä myös käyttää notaaria tuomioistuimen työvoimana kansliatehtävissä ja käräjäoikeuden laamannin määräyksestä lainkäyttötehtävissä.

Käräjäoikeuslain 17 §:n 1 momentin 2 a kohdan mukaan laamanni voi määrätä virassa neljä kuukautta olleen notaarin toimimaan käräjäoikeuden puheenjohtajana yhden tuomarin istunnossa hakemusasiasta. Lainkohdan 3 momentin mukaan notaaria ei saa kuitenkaan määrätä käsittelemään asiaa, jota laatunsa tai laajuutensa vuoksi on pidettävä vaikeana ratkaista. Käräjäoikeusasetuksen 18 §:n 2 momentin mukaan laamannin tulee huolehtia siitä, että notaaria johdetaan, ohjataan ja valvotaan tehtävien suorittamisessa, sekä siitä, että hän saa monipuolisen ja kehittävän koulutuksen. Käräjäoikeuden laamannille on siten uskottu harkintavalta sen suhteen, ettei notaarin ratkaistavaksi anneta liian laajoja tai vaikeita asioita. Laista tai sen esitöistä ei ilmene, minkätyyppisiä asioita on yleensä pidettävä laatunsa vuoksi vaikeina. Kun kysymys on nimenomaan notaarin päätösvaltaa koskevasta normista, asian vaikeuden arviointi on tehtävä notaaria eikä vakinaista tuomaria silmällä pitäen.

Tuomioistuimen päätösvaltaisuus ja siihen liittyvä kokoonpanon laillisuus ovat oikeudenhoidon peruskysymyksiä. Tuomioistuimen kokoonpanon laillisuus on myös ehdoton oikeudenkäynnin edellytys. Tuomioistuimen päätösvaltaisuutta koskevia säännöksiä ei siten voida tulkita laajentavasti. Tulkinnassa on lisäksi otettava huomioon se, että oikeudenhoidon painopisteen tulisi olla käräjäoikeuksissa. Tuomioistuinlaitoksen toimivuus kokonaisuutena edellyttää, että käräjäoikeuden asianmukaisen käsittelyn jälkeen tekemä perusteltu ratkaisu pääsäännön mukaan jää lopulliseksi.

Nyt kysymyksessä oleva velkajärjestelyn aloittamista koskeva asia ei ole ollut laaja. Arvioitavaksi jää siten onko se ollut laatunsa vuoksi vaikea ratkaista.

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 49 §:n 2 momentin alkuperäisen säännöksen (57/1993) mukaan riitainen velkajärjestelyasia tuli käsitellä täysilukuisen alioikeuden istunnossa, paitsi jos asiaan osalliset toisin halusivat tai tuomioistuin piti asiaa selvänä. Lainkohtaa koskevissa esitöissä todettiin säännöksen merkitsevän sitä, että alioikeuden kokoonpano voisi vaihdella sen mukaan, missä määrin tulee esiin riitaisia kysymyksiä (HE 183/1992 vp. s. 77). Lailla 113/1995 säännös muutettiin nykyiseen muotoonsa, jonka mukaan asia voidaan aina käsitellä istunnossa, kun siinä on yksin puheenjohtaja. Muutosta perusteltiin sillä, että velkajärjestelyasiat voitaisiin siten käsitellä niiden suuri lukumäärä huomioon ottaen joutuisammin (HE 250/1994 vp. s. 10). Edelleen hallituksen esityksessä todetaan, että lainmuutoksenkin jälkeen on mahdollista käsitellä velkajärjestelyasia täysilukuisen alioikeuden istunnossa.

Velkajärjestelyasioiden käsittelyjärjestystä koskevien säännösten lainsäädäntöhistoriasta on pääteltävissä, että asian riitaisuudelle tai riidattomuudelle on haluttu antaa merkitystä sen suhteen, millaisessa menettelyssä asia tulee ratkaista. Katson, että tämä seikka voidaan ottaa tulkinnassa avuksi arvioitaessa sitä, millaista velkajärjestelyasiaa on pidettävä käräjäoikeuslain nyt puheena olevan säännöksen tarkoittamalla tavalla vaikeana asiana.

Velkajärjestelyn aloittamista koskevissa asioissa riitaisuus voi koskea velkajärjestelyn edellytyksiä, esteperusteita ja sellaisia erityisiä vastasyitä, joiden nojalla velkajärjestely voidaan esteestä huolimatta myöntää. Velkajärjestelylain säännöksillä on mainittujen kysymysten osalta uskottu runsaasti harkintavaltaa ratkaisijalle. Säännösten avoimuuden vuoksi oikeuskäytäntöä on pyritty ohjaamaan Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuilla, joita on kertynyt suhteellisen paljon. Velkajärjestelyasian ratkaiseminen edellyttää siten paitsi velkajärjestelylain säännösten ja systematiikan myös oikeuskäytännön hyvää tuntemista. Näiden oikeuslähteiden yhteensovittaminen taas edellyttää varsin kehittynyttä tuomarin ammattitaitoa ja, kun käytännössä jokaiseen asiaan liittyy ainutkertaisia piirteitä, sellaista tuomarin harkintavallan käyttöä, jossa kokemus on tarpeen. Edellä sanottuun nähden velkajärjestelyn myöntämistä koskevaa asiaa, joka on riitainen, voi yleensä pitää laatunsa vuoksi notaarille vaikeana ratkaista.

Nyt kysymyksessä olevassa asiassa velkoja on riitauttanut velallisen hakemuksen katsoen, ettei velkajärjestelyn edellytyksiä ollut käsillä ja että joka tapauksessa velkajärjestelyn myöntämiselle oli este. Velallinen on lisäksi vedonnut esteen erityiseen vastasyyhyn. Asiaan ei ole liittynyt sellaisia tekijöitä, joiden perusteella asiaa ei olisi lähtökohtaisesti tullut pitää laatunsa vuoksi vaikeana. Notaaria ei olisi saanut määrätä yksin käräjäoikeuden puheenjohtajana käsittelemään ja ratkaisemaan asiaa. Käräjäoikeus ei ole ollut käsitellessään ja ratkaistessaan asian päätösvaltainen. Tämän vuoksi käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset kumottaneen ja asia palautettaneen käräjäoikeuteen, jonka tulee ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen.